Mestaruussarja 1957

Sen jälkeen kun Jyväskylän Veikkojen ylimääräinen yleinen kokous oli päättänyt peruuttaa johtokunnan tekemän liittymisen Suomen pesäpalloliittoon sekä osallistumisen pesäpalloilun SM-sarjaan, pitivät seuran mestaruussarjapelaajat kokouksen, jossa yksimielisesti päätettiin perustaa Jyväskylän Pesä-Veikot -niminen uusi seura ja liittyä Suomen pesäpalloliiton jäseneksi. Torstaina 16.5. saapui uuden seuran anomus liiton jäsenseuraksi pääsemiseksi PPL:n sekä kaikkien Veikkojen joukkueessa SM-sarjan ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina 12.5. pelanneiden miesten allekirjoittama sitoumus liittoon liittymisestä sekä SM-sarjan ottelujen pelaamisesta. Suomen pesäpalloliitto käsitteli asian ja toimintasääntöjen mukaisesti antoi Jyväskylän Pesä-Veikoille oikeuden pelata mestaruussarjassa Jyväskylän Veikkojen tilalla. Lopullinen jäsenseuraksi hyväksyminen voi tapahtua vasta sitten, kun seura on merkitty yhdistysrekisteriin, mutta liiton toimintasääntöjen mukaisesti voidaan jäseneksi pyrkivälle seuralle myöntää jo ennen lopullista jäsenseuraksi hyväksymistä erivapaus kilpailulliseen toimintaan liiton alaisena.

Ottelut

su 12 5 1957 Haminan Palloilijat - Pallo-Toverit, Helsinki 6 - 0 400 Hesari
su 12 5 1957 Harjavallan Jymy - Jyväskylän Kiri 1 - 3 1609 Hesari
su 12 5 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Nurmon Jymy 11 - 7 2000 Hesari
su 12 5 1957 Ilmajoen Kisailijat - Vimpelin Veto 7 - 0 1100 Hesari
su 12 5 1957 Jyväskylän Veikot - Katajanokan Haukat 5 - 7 1500 Hesari
su 12 5 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - Työväen Mailapojat 5 - 7 900 Hesari
su 12 5 1957 Ylihärmän Junkkarit - HoNsU 5 - 6 1100 Hesari
su 19 5 1957 HoNsU - Ilmajoen Kisailijat 11 - 11 2146 Hesari
su 19 5 1957 Katajanokan Haukat - Kouvolan Pallonlyöjät 12 - 6 1000 Hesari
su 19 5 1957 Muhoksen Urheilijat - Harjavallan Jymy 0 - 2 800 Hesari
su 19 5 1957 Nurmon Jymy - Jyväskylän Pesä-Veikot 15 - 4 1200 Hesari
su 19 5 1957 Vimpelin Veto - Ylihärmän Junkkarit 5 - 3 1150 kierros
to 23 5 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - Työväen Mailapojat 3 - 10 1000 Hesari
la 25 5 1957 Ylihärmän Junkkarit - Muhoksen Urheilijat 7 - 4 800 Hesari
su 26 5 1957 Harjavallan Jymy - Katajanokan Haukat 2 - 9 1000 Hesari
su 26 5 1957 Ilmajoen Kisailijat - Muhoksen Urheilijat 11 - 1 1100 Hesari
su 26 5 1957 Jyväskylän Kiri - Puna-Mustat, Helsinki 9 - 2 2000 Hesari
su 26 5 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - HoNsU 7 - 4 1100 Hesari
su 26 5 1957 Työväen Mailapojat - Haminan Palloilijat 5 - 4 1000 Hesari
su 2 6 1957 Haminan Palloilijat - Kouvolan Pallonlyöjät 2 - 2 700 Hesari
su 2 6 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Harjavallan Jymy 16 - 6 1000 Hesari
su 2 6 1957 Jyväskylän Pesä-Veikot - Pallo-Toverit, Helsinki 11 - 2 1900 Hesari
su 2 6 1957 Muhoksen Urheilijat - Nurmon Jymy 13 - 0 550 Hesari
su 2 6 1957 Vimpelin Veto - Jyväskylän Kiri 6 - 11 804 Hesari
pe 7 6 1957 HoNsU - Jyväskylän Pesä-Veikot 12 - 16 2500 Hesari
su 9 6 1957 Harjavallan Jymy - Haminan Palloilijat 0 - 6 1100 Hesari
su 9 6 1957 Katajanokan Haukat - Ylihärmän Junkkarit 9 - 5 800 Hesari
su 9 6 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - Ilmajoen Kisailijat 10 - 2 1200 Hesari
ma 10 6 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - Ylihärmän Junkkarit 6 - 7 600 Hesari
ma 10 6 1957 Jyväskylän Kiri - Työväen Mailapojat 28 - 14 3000 Hesari
ma 10 6 1957 Nurmon Jymy - Vimpelin Veto 11 - 3 500 Hesari
ke 12 6 1957 Katajanokan Haukat - Pallo-Toverit, Helsinki 6 - 10 500 Hesari
su 16 6 1957 Haminan Palloilijat - Puna-Mustat, Helsinki 5 - 2 500 Hesari
su 16 6 1957 HoNsU - Nurmon Jymy 6 - 7 2000 Hesari
su 16 6 1957 Ilmajoen Kisailijat - Jyväskylän Kiri 1 - 8 1300 Hesari
su 16 6 1957 Muhoksen Urheilijat - Vimpelin Veto 4 - 2 1600 Hesari
su 16 6 1957 Työväen Mailapojat - Jyväskylän Pesä-Veikot 4 - 4 1000 Hesari
to 20 6 1957 Työväen Mailapojat - Puna-Mustat, Helsinki 3 - 2 500 Hesari
to 27 6 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Katajanokan Haukat 7 - 6 1000 Hesari
pe 28 6 1957 Jyväskylän Pesä-Veikot - Jyväskylän Kiri 3 - 25 2500 Hesari
su 30 6 1957 Haminan Palloilijat - Muhoksen Urheilijat 11 - 8 800 Hesari
su 30 6 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - HoNsU 7 - 1 1000 Hesari
su 30 6 1957 Nurmon Jymy - Ilmajoen Kisailijat 5 - 4 2500 Hesari
su 30 6 1957 Vimpelin Veto - Harjavallan Jymy 6 - 11 800 tulokset
su 30 6 1957 Ylihärmän Junkkarit - Kouvolan Pallonlyöjät 3 - 7 700 Hesari
la 20 7 1957 Ilmajoen Kisailijat - Haminan Palloilijat 4 - 2 1000 Hesari
su 21 7 1957 Harjavallan Jymy - Ylihärmän Junkkarit 7 - 7 1000 Hesari
su 21 7 1957 Jyväskylän Kiri - Nurmon Jymy 23 - 12 2100 Hesari
su 21 7 1957 Katajanokan Haukat - HoNsU 0 - 5 400
su 21 7 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - Pallo-Toverit, Helsinki 14 - 8 1000 Hesari
su 21 7 1957 Muhoksen Urheilijat - Jyväskylän Pesä-Veikot 4 - 6 300
su 21 7 1957 Vimpelin Veto - Haminan Palloilijat 12 - 1 600
la 27 7 1957 Muhoksen Urheilijat - Kouvolan Pallonlyöjät 2 - 10 400 Hesari
su 28 7 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Vimpelin Veto 4 - 5 600 Hesari
su 28 7 1957 Jyväskylän Pesä-Veikot - Ilmajoen Kisailijat 12 - 15 1040 Hesari
su 28 7 1957 Nurmon Jymy - Kouvolan Pallonlyöjät 3 - 2 1000 Hesari
su 28 7 1957 Ylihärmän Junkkarit - Työväen Mailapojat 3 - 4 900 Hesari
ma 29 7 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - Vimpelin Veto 12 - 8 400 Hesari
ma 29 7 1957 HoNsU - Työväen Mailapojat 18 - 8 1500 Hesari
su 4 8 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - Harjavallan Jymy 17 - 9 900 Hesari
su 4 8 1957 Jyväskylän Kiri - Ylihärmän Junkkarit 7 - 1 1900 Hesari
la 10 8 1957 Vimpelin Veto - Katajanokan Haukat 24 - 3 500 Hesari
su 11 8 1957 Haminan Palloilijat - Jyväskylän Pesä-Veikot 5 - 9 900 Hesari
su 11 8 1957 Harjavallan Jymy - Ilmajoen Kisailijat 5 - 4 1000 Hesari
su 11 8 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - Muhoksen Urheilijat 10 - 6 1000 Hesari
su 11 8 1957 HoNsU - Puna-Mustat, Helsinki 14 - 20 1537 Hesari
su 11 8 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - Jyväskylän Kiri 6 - 5 2000 Hesari
su 11 8 1957 Nurmon Jymy - Katajanokan Haukat 8 - 2 1000 Hesari
ma 12 8 1957 Työväen Mailapojat - Muhoksen Urheilijat 8 - 7 1000 Hesari
ke 14 8 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Pallo-Toverit, Helsinki 3 - 4 1000 Hesari
to 15 8 1957 Jyväskylän Kiri - HoNsU 10 - 4 2000
su 18 8 1957 Ilmajoen Kisailijat - Ylihärmän Junkkarit 2 - 1 1500 Hesari
su 18 8 1957 Jyväskylän Pesä-Veikot - Harjavallan Jymy 13 - 7 1100 Hesari
su 18 8 1957 Työväen Mailapojat - Nurmon Jymy 9 - 0 1500 Hesari
ti 20 8 1957 Katajanokan Haukat - Haminan Palloilijat 6 - 4 700 Hesari
to 22 8 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Kouvolan Pallonlyöjät 5 - 2 1200 Hesari
su 25 8 1957 Harjavallan Jymy - Työväen Mailapojat 0 - 6 400 Hesari
su 25 8 1957 Jyväskylän Pesä-Veikot - Vimpelin Veto 7 - 8 1000 Hesari
su 25 8 1957 Katajanokan Haukat - Jyväskylän Kiri 3 - 7 2000 Hesari
su 25 8 1957 Muhoksen Urheilijat - Puna-Mustat, Helsinki 1 - 5 800 Hesari
su 25 8 1957 Ylihärmän Junkkarit - Nurmon Jymy 1 - 3 1100 Hesari
la 31 8 1957 Jyväskylän Kiri - Muhoksen Urheilijat 10 - 2 1000 Hesari
su 1 9 1957 Haminan Palloilijat - Ylihärmän Junkkarit 2 - 3 600 Hesari
su 1 9 1957 Puna-Mustat, Helsinki - Jyväskylän Pesä-Veikot 6 - 5 1100 Hesari
su 1 9 1957 HoNsU - Muhoksen Urheilijat 10 - 5 1500 Hesari
su 1 9 1957 Ilmajoen Kisailijat - Pallo-Toverit, Helsinki 10 - 4 1000 Hesari
su 1 9 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - Vimpelin Veto 5 - 3 1400 Hesari
su 1 9 1957 Nurmon Jymy - Harjavallan Jymy 6 - 1 800 Hesari
ke 4 9 1957 Työväen Mailapojat - Katajanokan Haukat 3 - 5 800 Hesari SM
la 14 9 1957 Ylihärmän Junkkarit - Puna-Mustat, Helsinki 6 - 2 800 Hesari
su 15 9 1957 Haminan Palloilijat - Nurmon Jymy 6 - 2 500 Hesari
su 15 9 1957 Harjavallan Jymy - HoNsU 1 - 2 600 Hesari
su 15 9 1957 Pallo-Toverit, Helsinki - Jyväskylän Kiri 6 - 8 1100 Hesari
su 15 9 1957 Ilmajoen Kisailijat - Puna-Mustat, Helsinki 10 - 7 700 Hesari
su 15 9 1957 Jyväskylän Pesä-Veikot - Kouvolan Pallonlyöjät 17 - 4 600 Hesari
su 15 9 1957 Muhoksen Urheilijat - Katajanokan Haukat 7 - 6 300 Hesari
su 15 9 1957 Vimpelin Veto - Työväen Mailapojat 1 - 2 700 Hesari
la 21 9 1957 HoNsU - Haminan Palloilijat 8 - 17 1156 Hesari
la 21 9 1957 Katajanokan Haukat - Ilmajoen Kisailijat 2 - 8 800 Hesari
su 22 9 1957 Jyväskylän Kiri - Haminan Palloilijat 11 - 7 2000 Hesari
su 22 9 1957 Kouvolan Pallonlyöjät - Harjavallan Jymy 7 - 1 500 Hesari
su 22 9 1957 Nurmon Jymy - Pallo-Toverit, Helsinki 3 - 4 700 Hesari
su 22 9 1957 Työväen Mailapojat - Ilmajoen Kisailijat 3 - 3 700 Hesari
su 22 9 1957 Vimpelin Veto - HoNsU 11 - 1 602 Hesari
su 22 9 1957 Ylihärmän Junkkarit - Jyväskylän Pesä-Veikot 12 - 7 700 Hesari

  SM-SARJA  1957 O V T H TJ   AJ PIST
1 Jyväskylän Kiri 14 13 0 1 165 - 68 26  Joukkue
2 Työväen Mailapojat 14 9 2 3 86 - 83 20
3 Ilmajoen Kisailijat 14 8 2 4 92 - 71 18
4 Kouvolan Pallonlyöjät 14 8 1 5 87 - 74 17
5 Nurmon Jymy 14 8 0 6 82 - 89 16
6 Puna-Mustat, Helsinki 14 7 0 7 92 - 83 14
7 Pallo-Toverit, Helsinki 14 7 0 7 93 - 102 14
8 Haminan Palloilijat 14 6 1 7 78 - 72 13
9 Jyväskylän Pesä-Veikot 14 6 1 7 119 - 126 13
10 Vimpelin Veto 14 6 0 8 94 - 82 12
11 Katajanokan Haukat 14 6 0 8 76 - 101 12
12 Ylihärmän Junkkarit 14 5 1 8 64 - 71 11
13 HoNsU 14 5 1 8 102 - 125 11
14 Harjavallan Jymy 14 3 1 10 53 - 102 7
15 Muhoksen Urheilijat 14 3 0 11 64 - 98 6

23.6. Liitto - Lehdistö   4-8  - Karjalainen

8.9. Itä - Länsi             5-4  - Karjalainen

8.9. Itä B - Länsi B       4-7  -  Leike

6.10. Kiri - Muu Suomi  4-9  -  Karjalainen  -  Hesari