Pyhäselän Reima 1954Pyhäselän Reiman nuorten koripallojoukkue saavutti hopeaa Koripalloliiton sarjassa. Yleisesti puhutaan SM-hopeasta, mutta kyseessä oli liiton sisäinen kilpailu, jonka voittaja sitten kohtasi TUL:n mestarin varsinaisessa SM-ottelussa. Loistava saavutus joka tapauksessa. Joukkueessa pelasi mm. Martti Hämäläinen. Martti "Mapi" Hämäläinen menehtyi vaikean, pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 11.11.2008 kotonaan Hammaslahdessa. Martti oli syntynyt Kivilahden Simanassa 25.06.1936. Yllättävää koripallomenestystä Joensuussa ja sen lähiympäristössä oli 50-luvun alussa saatu käyntiin kunnalliset koripallosarjat. Mukana oli toistakymmentä seuraa ja kolmisenkymmentä joukkuetta, myös tyttöjen ryhmät. Joukkueet rakentuivat usein lajista kiinnostuneiden kaveriporukoiden ympärille, kuten lyseon "Villit". Syksyllä 1953 Joensuun Kataja oli jättämässä lajia pois ohjelmastaan. Nuorilla lupauksilla oli kuitenkin kiinnostusta lähteä pelaamaan Suomen mestaruudesta. Tämän myötä he kartoittivat lähialueen muita seuroja, jos nämä olisivat halukkaita. Pyhäselän Reima tarttuikin tilaisuuteen. Osaltaan tätä auttoi juuri valmistunut Niittylahden opiston sali, joka mahdollisti pelaamisen talviaikaankin. Nuorten Suomen mestaruus ratkaistiin tuolloin vielä cup-muotoisesti. Ensimmäisellä kierroksella Reima kaatoi Heinolan Iskun vieraissa, sitten kotona Kotkan Pojat – seuran, joka voitti seuraavana vuonna A-nuorten mestaruuden. Voitto kotkalaisista herätti jo huomiota valtakunnallisestikin; täysin tuntematon joukkue jostain susirajalta kaatoi nimekkään seuran. Kun seuraavalla kierroksella tuli lepovuoro, vuorossa olikin loppuottelu kotona kovaa helsinkiläisseuraa Karhun Poikia vastaan. Hyvästä alusta (johto 6–1) huolimatta Reiman oli annettava periksi pidemmälle ja fyysisemmälle vastustajalleen lukemin 43–91. Saavutuksena oli kuitenkin kunniakas hopeamitali. Tämän myötä Katajassakin herättiin huomaamaan lajin potentiaali ja pelaajat palasivat takaisin. Tästä alkoi joensuulaisseuran pitkä tie kotimaisen koripallon huipulle. Reiman koripallo hiipui varsin pian, kuten kävi monelle muullekin seuralle alkuvaiheen innostuksen hävittyä. Reiman mitalistijoukkueesta pisimmälle urheilijana pääsi Raimo Kauppinen, joskin lajiksi vaihtui jalkapallo. HJK:ssa hän ylsi sekä pelaajana että kakkosvalmentajana Suomen mestariksi ja pelasi yhden A-maaottelunkin. Martti "Mapi" Hämäläisestä tuli Katajan pitkäaikainen toimija aina valmentajasta huoltajan tehtäviin. Seitsemästä pelaajasta neljä valmistui liikunnanopettajiksi – eli tuolloisin termein voimistelunopettajiksi. Lähde: Suomen urheilutietäjät Nuorten Suomen mestaruus 1954 Helsingin Kisa-Toverit (TUL) - Karhun Pojat 60-46 (32-17) Lähde: TUL:n toimintakertomus vuodelta 1954 Pyhäselän Urheilijat Yleisurheilu 15.8. Suhmuran Vekan jäsentenväliset - Karjalainen 28.8. PyU:n seuranmestaruuskilpailut - Karjalainen 5.9. Pyhäselän pitäjänmestaruuskilpailut - Karjalainen Nuo |