Hausjärven UrheilijatHausjärven Urheilijat täytti heinäkuussa 2019 90 vuotta. Kansallispeli on kuulunut seuran lajeihin alusta alkaen. Pesäpallon viralliseen kilpailutoimintaa seura lähti mukaan vuonna 1946. Parhaimmillaan on pelattu miesten maakuntasarjassa. Kuvassa on Hausjärven Urheilijoiden miesten maakuntasarjajoukkue vuodelta 1975 (Riihimäen Sanomat 1975). Myöhemmin 1990-luvun alusta alkaen palloa lyötiin Hausjärven Koppareiden nimissä. Hyvinkään Tahkon ruudikas lyöjä Juha Korhonen on edustanut juniorina Hausjärven Koppareita. Hausjärven Urheilijain perustava kokous pidettiin 10.7.1929. Läsnä oli 27 urheiluasioista innostunutta miestä. Toimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi Aarne Pahkajärvi ja jäseniksi Kalle Arvola, Matti Aalto, Eino Koivisdto, Paavo Lehto, A. Perttula ja Bruuno Nurmela. |